Pop up -vapaaehtoisuus vaatii järjestöiltä uusia toimintatapoja

Aihealue(et):
Avainsana(t):

Pop up -vapaaehtoisuus on hetkellisesti sitoutuvaa, nopeaa vapaaehtoistoimintaa, jota kuvasin tarkemmin edellisessä blogauksessani. Kirjoitus pohjautuu 6.2.2018 pidettyyn pop up – vapaaehtoisuutta käsittelevään seminaariin. 

Vaikka pop up -vapaaehtoisuudessa on kyse yksilöiden käyttäytymisestä, välttämättä yksikään ihminen ei koe itseään pop up -vapaaehtoiseksi. Sama ihminen voi olla superaktiivinen yhdessä järjestössä ja näyttäytyä toiselle järjestölle popparina. Siksi pop up -vapaaehtoisuutta on syytä tarkastella lähinnä järjestön näkökulmasta: kyseessä on vapaaehtoisuuden uusi taso.

Järjestöltä pop up -näkökulma vaatii valmiuksien hakemista. SPR:n kehityspäällikkö Tapani Tulkki kertoi paneelikeskustelussa esimerkin vuoden 2015 syksystä, jolloin Suomeen tuli suuri määrä pakolaisia. Hetkellinen tilanne toi SPR:lle todella paljon ihmisiä, jotka olisivat halunneet auttaa pakolaisia vapaaehtoistyönä. Vapaaehtoisten määrä oli niin suuri, ettei SPR pystynyt tarjoamaan kaikille sopivaa tehtävää. Osa vapaaehtoispotentiaalista menetettiin, kun valmiudet eivät olleet riittävät. Samalla menetettiin potentiaalia saada uusia toimijoita ja maksavia jäseniä.

Pop up -vapaaehtoisuus ei ole yksi ilmiö, joka toistuisi samanlaisena erilaisilla vapaaehtoistoiminnan kentillä. Urheilujärjestöille pop up -vapaaehtoisuus tarkoittaa eri asiaa kuin Partiolaisille. Jokaisen itseään kunnioittavan ja toimintaansa kehittävän järjestön tulee kuitenkin nähdä, mikä vaikutus pop uppeilulla on oman järjestön kohdalla.

Järjestölle iso kysymys on: miten voimme järjestössämme hyödyntää pop up -vapaaehtoisuutta? Miten järjestömme rakenteet eli organisaatiotasot, prosessit sekä työn- ja tehtävänkuvat tukevat sitä, että osa toimijoista on vain hetkellisesti mukana?

Parhaiten popuppeilu otetaan vastaan muuttamalla toimintatapoja ketterämmiksi. Tästä käytiin seminaarissa ehkä mielenkiintoisin keskustelu. Valtaa ja vastuuta tulisi antaa poppareille ja pop up -ryhmille. Luottamusta ihmisiin, heidän osaamiseensa ja hyviin tarkoituksiinsa vaaditaan paljon. Perinteinen mukaan tulemisen tapa, kuten perehdytyskurssi ja raadanta yhdistyksen hallituksen varajäsenenä, ei toimi pop up -maailmassa. Vain luottamuksen ja avoimien toimintatapojen kautta voidaan päästä aidosti hyödyntämään popuppeilua järjestön tarkoituksiin. Tämä on helppo sanoa, mutta järjestökentällä askel on iso, jopa valtava.

Strategina suosittelisin tarkastelemaan myös strategiatyötä pop up -vapaaehtoisuuden näkökulmasta. Esiin on hyvä nostaa kysymykset: minkälaisia vaikutuksia ilmiö voisi tuoda järjestöllemme? Millaisia mahdollisuuksia se antaa, entä millaisia ongelmia voi aiheutua, jos emme ota ilmiötä huomioon? Strategiatyön lisäksi tarkastelua pitää tehdä prosessien tasolla, markkinoinnissa, viestinnässä, johtamisessa, perehdytyksessä, jopa tietotekniikassa ja taloushallinnossa.

Kaikesta edellä sanotusta huolimatta en kuitenkaan halua antaa liian suurta painoarvoa pop up -vapaaehtoisuudelle. Se on uusi elementti vapaaehtoisuudessa, mutta mitään suurta mullistusta se ei ole tuonut eikä tuone seuraavan kymmenen vuoden aikana. Näkisin, että kyse on sitoutumisen uudesta tasosta, jolle tulee luoda oma prosessi, jonka puolestaan tulee olla saumattomasti kiinni järjestön vapaaaehtoisten johtamisen ja sitouttamisen prosesseissa. Poppareilla tulee olla mahdollisuus olla mukana muutamia tunteja, ja toisilla tasoilla pitää olla mahdollisuudet olla mukana kiinteämmin. Eniten saataneen aikaan, kun tarkastellaan koko jäsenyyden polkua yhden aika pienen osa-alueen sijaan.

Seminaarin fasilitaattori Saara-Sisko Jäämies kysyi lopuksi, onko perinteinen järjestötoiminta kriisissä. En ehtinyt tilaisuudessa vastata, joten vastaan tässä: on kriisissä. Se ei kuitenkaan tarkoita, että tilanne olisi katastrofi. Kriisi on muutosvaihe, joka tuottaa jotain uutta. Otetaan siis pop up -vapaaehtoisuus vastaan riemumielin ja muotoillaan toiminta sellaiseksi, että siitä saadaan kaikki ilo irti.