Vaihdetaan järjestöihin hybridimoottorit

Aihealue(et):
Avainsana(t):

Hybridi = Organisaatio (järjestö tai yritys) joka hyödyntää liike-elämän käytäntöjä ja metodeja omiin sosiaalisiin päämääriinsä

Järjestöjen hybridisaatiolla tarkoitetaan yleisesti sitä, että järjestöt ottavat omaan toimintaansa käytäntöjä ja menetelmiä yrityselämästä ja soveltavat näitä omien sosiaalisten päämääriensä edistämiseen. Mitä hybridisaatio sitten tekee järjestöille? Tätä kysymystä pohti hiljattain ansiokkaasti Jorma Niemelä omassa blogikirjoituksessaan  ja laajemmin Diakonia-ammattikorkeakoulun julkaisussa Sote sosiaalisen kestävyyden vahvistajana. Jatkan hieman aiheesta.

Liike-elämästä kumpuavat käytännöt eivät ole uhka järjestöille.

Hybridisaatiokehitystä voidaan yleisellä tasolla selittää yhteiskunnassamme vallitsevalla ajattelutavalla, jossa asiat nähdään ensisijaisesti taloudellisina ja taloudellisen tehokkuuden näkökulmasta. Käytännön tasolla ilmiön selitys kiteytyy sanontaan ”miksi keksiä pyörää uudestaan”. Liiketalouden käytännöt, joita on systemaattisesti ja intensiivisesti kehitetty yrityksissä 1900-luvun alusta alkaen ja tieteenhaarana 1950-luvulta lähtien, ovat pitkälle hiottuja ja moneen kertaan koeteltuja. On luonnollista hakea mallia sieltä – aivan kuin julkinen sektorikin on tehnyt jo parisenkymmentä vuotta.

1095263563_04695f6a8d_z
Samaan pakkiin mahtuu erilaisia työkaluja.

Nämä liike-elämästä kumpuavat käytännöt eivät ole uhka järjestöille. En ole koskaan nähnyt, että strateginen ajattelu, laatutyö, ammattimaisempi markkinointi, tehokas sosiaalisen median hyödyntäminen tai parempi johtaminen olisi heikentänyt järjestöä. Näiden työkalujen avulla parannetusta toiminnasta kyllä löytyy paljonkin esimerkkejä.

Työkalujen soveltaminen ei tarkoita, että toiminnan tarkoitus tai päämäärät muuttuisivat. Jonkin liike-elämässä hyväksi havaitun menetelmän käyttäminen ei tee järjestöstä ahnetta bisnestoimijaa. Vai luuleeko joku, että jos yritys käyttää vapaaehtoisia osallistumaan liiketoimintaansa, yrityksestä tulee pikkuhiljaa yhteisöllistä hyvää tekevä vapaaehtoisorgaani. Perustarkoitukset ovat hyvin pysyviä, eikä parempi sivellin tee valkoisesta maalista mustaa tai toisinpäin.

Yleisin hybridimallin kritiikki koskee mahdollista demokraattisuuden vähentymistä, mikä todella onkin potentiaalinen uhka. Esimerkiksi palkattujen työntekijöiden valta voi kasvaa, kun asioiden vaatima osaaminen ja ajankäyttö nousevat niin korkeiksi, etteivät vapaaehtoiset voi enää hoitaa niitä. Yksittäisissä asioissa se ei tuota ongelmaa, mutta jos toiminta vähitellen luisuu hoidettavaksi ammattivoimin, ollaan hyvää vauhtia murentamassa järjestön perustaa: vapaaehtoisuutta.

Kannattaa huomata, että tällainen demokraattisuutta ja vapaaehtoisuutta murentava kehityskulku toteutuu itse asiassa hyvin monissa järjestöissä tänäkin päivänä, vaikka siellä ei olisi sovellettu yhtään liike-elämän käytäntöä. Arvelen, että tämä kehityskulku koskeekin ennen muuta juuri näitä järjestöjä, jotka eivät ole halunneet uudistua. Tavallinen tarina on, että järjestön toimintaa halutaan pitää yllä, vaikka vapaaehtoisten määrä vähenee. Tällöin tehtäviä siirretään pala palalta työntekijöiden harteille. Itseään ruokkivassa kierteessä työntekijät hoitavat hommat ja vapaaehtoisia näkyy yhä vähemmän. Lopussa järjestötoiminnasta ei ole jäljellä kuin muisto ja nimen perässä roikkuva liite ”ry”.

Yrityselämän käytäntöjen soveltaminen on pelkästään hyvästä, kunhan se tehdään järjestön erityispiirteet huomioivalla tavalla. Toiminta paranee, jolloin vapaaehtoisia on helpompi saada mukaan, kun toiminta on mukavaa ja innostavaa. Enemmän väkeä mukana puolestaan johtaa hyvin todennäköisesti toimintakulttuuriin, jossa vapaaehtoiset istuvat myös kuskin paikalla määräten demokraattisesti tahdin ja suunnan. Hybridisaatio on siis mahdollisuus. On suorastaan toimintaympäristöystävällinen teko vaihtaa kuluttava ja savua pöllyttävä järjestömoottori uuteen sulavasti käyvään ja tehokkaaseen hybridiin.